Kanna merta mukanasi missä ikinä kuljetkin

Tuulen pieksemillä, aaltojen hiomilla saarillamme jokaisella kasvilla ja eliöllä on oma erityinen tehtävänsä. Simpukka symbolisoi rakkauttamme mereen.

30-mallisto vähentää meren myrkyllisiä leväkasvustoja

On kulunut yli 30 vuotta siitä että me Guldvivanilla ryhdyimme ikuistamaan maailman kauneinta saarta – Ahvenanmaata. Guldviva syntyi saaristossa, mikä tekee sen että me seisomme yhdellä jalalla meressä, ja toisella jalalla istutettuna multaan.
Mutta meri tarvitsee apuamme. Tämän takia päätimme juhlistaa meidän 30-vuotisjuhlia kokoelmalla simpukoita, joista jokainen koru auttaa meitä poistattamaan 30 kiloa levää Itämerestä, yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa.

Kiitos teidän meillä on ollut mahdollista lahjoittaa yli 15 000 euroa John Nurminen Säätiölle. Ja yhteistyö jatkuu. Seuraava tavoitteeme on 30 tonnia lisää.

”Juuri meidän on uitava tulevaisuuden merissä. Mitä sinä ajattelit tehdä Itämeren auttamiseksi?”

Ahvenanmaan Nuorten Ympäristöliike

Guldviva tarvitsee Itämerta

Guldvivaa ei olisi ilman merta. Lähes kaikki korumme ovat saaneet muotonsa Ahvenanmaan saariston luonnosta, laiturien reunoilla kasvavista tai kallioilla kiemurtelevista kasveista tai meren eliöistä. Kauniin meremme rehevöityminen on suuri tragedia. Vuosi 2018 oli Itämeren myrkyllisten syanobakteerien määrällä mitattuna pahin kahteen vuosikymmeneen. Kun nyt vietämme 30-vuotisjuhlavuottamme, haluamme olla mukana tekemässä muutosta, auttaa omalla tavallamme.

Simpukka, kaunis meren puhdistamisen symboli

Simpukat ovat tehokkaita Itämeren veden puhdistajia. Jokainen pieni nilviäinen suodattaa useita litroja vettä tunnissa ja syö siitä muun muassa typpeä ja fosforia, jotka muuten ruokkisivat meren leväkasvustoa. Koska etenkin sinisimpukka on täällä hyvin yleinen, arvioidaan, että kaikki erilaiset simpukat yhdessä suodattavat koko Itämeren vesimäärän vähintään kerran vuodessa. Sitä voidaan verrata Itämeren veden vaihtumiseen Tanskan salmien kautta, joka vie noin 20 vuotta.
Simpukat ovat lisäksi uskomattoman kauniita: avattu sinisimpukka itseasiassa näyttää ihan sydämeltä!

"Kaikki tietävät, mitä meidän on tehtävä meremme pelastamiseksi. Vielä on toivoa, mutta meidän on toimittava NYT."

Johan Mörn

John Nurminens Stiftelse har i över tio år arbetat för att Östersjön ska bli renare och friskare. År 2018 kunde de via olika projekt, avlägsna 240 000 ton blågröna alger ur havet.

Tack till John Nurminens Stiftelse för ett fantastiskt arbete för Östersjönoch tack till er som hjälper oss att hjälpa.